Moi,
HPK-Juniorijääkiekko ry on hankkinut käyttöönsä Jopox Pro-nimisen seurajärjestelmän, jonka osana jatkossa myös joukkeiden sivut ovat. HPK 03:lle on perustettu sivut uuteen palveluun ja ne otetaan käyttöön huomisesta maanantaista 13.2.2017 alkaen. Tulette saamaan sähköposteihinne (pelaajat, vanhemmat ja johtoryhmä) joka maanantai-aamu viikkoyhteenvedon Jopox-järjestelmän lähettämänä automaattisena viestinä tulevan viikon tapahtumista aikatauluineen.
Uudet sivumme löytyvät toistaiseksi osoitteesta:http://team.jopox.fi/hpk/joukkueet/2156. Osoite tulee muuttumaan muotoon http://www.hpkjuniorit.fi ja jokin tarkenne perään, kun seuran em. nettiosoite siirretään osoittamaan nykyisiltä vanhoilta sivuilta näille uusille sivuille arviolta helmi-maaliskuun vaihteessa.
Uusilta sivuilta löytyvät jo nyt pelaajien tiedot, kalenteritapahtumat (pelit, harjoitukset ja parkkipalveluvuorot) sekä ajankohtaisia tiedotteita. Jatkossa pyritään pelien toimihenkilöt merkitsemään pelin kalenterimerkinnän lisäkenttään, joten tarkista sieltä onko sinulla vuoroa. Vanhat sivut toimivat edelleen ja sieltä löytyy vielä erilaisia tietoja, mutta ajankohtaiset tiedotteet ja kalenterimerkinnät löytyvät vain uusilta sivuilta huomisesta eteenpäin.
Joukkueen viestintä vanhempien sähköposteihin pyritään jatkossa hoitamaan pääasiassa Jopox-palvelun kautta, jolloin lähettäjän sähköpostina näkyy tuo Jopox-palvelun sähköposti. Tarvittaessa lähetetään sähköposteja myös johtoryhmän jäsenten postiosoitteista. Katsotaan, miten viestintärutiinit vakiintuvat ja opetellaan parhaita tapoja yhdessä.
Johtoryhmän sisäinen viestintä tapahtuu edelleen Whatsapp-ryhmässä. Samoin myös pelaajien ja johtoryhmän välinen viestintä. Pelaajat ilmoittavat poissaoloistaan nykyisen tavan mukaisesti, kunnes toisin ilmoitetaan.
Ja kysykää, jos on jotain epäselvää tai jokin ei toimi! Koitetaan auttaa mahdollisimman pian tarpeen tullen.
Tv. Harri.
12.2.2017
Viikon 7 harjoitukset ja pelit
ti 14.2. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 15.2. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 16.2. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 17.2. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 17.2. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 18.2. | 11.30 - 22.30 | Jyväskylä | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 16.10 - 18.10*** |
la 18.2. | 12.00 - 18.00 | Hervanta, Tre | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 14.45 - 16.15**** |
su 19.2. | 14.00 - 16.45 | Metritiski | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 15.15 - 16.45 |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
***Oranssit paikalle Hakiolle klo 11.30, bussi lähtee klo 11.45. Paluu Hakiolle n. klo 22.30. Runsaat eväät mukaan, vaikka paluumatkalla syödään lämmin ruoka.
****Mustat paikalle Hakiolle klo 12.00, bussi lähtee klo 12.15. Paluu Hakiolle n. klo 18.45. Eväät mukaan, vaikka paluumatkalla syödään lämmin ruoka!
Kokoonpanot löytyvät Aluesarja-välilehdeltä ja sunnuntain toimitsijavuorot omalta välilehdeltään.
HUOM! Oranssien pelireissun aikataulu on muuttunut!
5.2.2017
Viikon 6 harjoitukset ja pelit
ti 7.2. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 8.2. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 9.2. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 10.2. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 10.2. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 11.2. | 10.45 - 14.15 | HAKIO | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 12.15 - 14.15 |
la 11.2. | 10.45 - 13.30 | Ritari | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 12.00 - 13.30 |
su 12.2. | 08.15 - 13.30 | Lempäälä | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 10.40 - 12.10*** |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
***Mustat paikalla Hakiolla klo 08.15, bussi lähtee klo 08.30. Paluu Hakiolle n. klo 13.30. Eväät mukaan!
Kokoonpanot ja toimitsijavuorot löytyvät omilta välilehdiltään.
29.1.2017
Viikon 5 harjoitukset ja pelit
ti 31.1. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 1.2. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 2.2. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 3.2. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 3.2. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 4.2. | 09.45 - 16.15 | Hervanta, Tre | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 12.30 - 14.30*** |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
***Oranssit paikalla Hakiolla klo 09.45, bussi lähtee klo 10.00. Paluu Hakiolle n. klo 16.15. Eväät mukaan! Kokoonpano löytyy Aluesarja-välilehdeltä.
22.1.2017
Viikon 4 harjoitukset ja pelit
ti 24.1. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 25.1. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 26.1. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 27.1. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 27.1. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 28.1. | 11.45 - 18.15 | Sentteri, Tre | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 14.30 - 16.30*** |
su 29.1. | 11.15 - 18.45 | Jämsä | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 14.45 - 16.15**** |
su 29.1. | 11.30 - 15.00 | HAKIO | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 13.00 - 15.00 |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
***Oranssit paikalla Hakiolla klo 11.45, bussi lähtee klo 12.00. Paluu Hakiolle n. klo 18.15. Eväät mukaan, vaikka paluumatkalla käydään syömässä lämmin ruoka.
****Mustat paikalla Hakiolla klo 11.15, bussi lähtee klo 11.30. Paluu Hakiolle n. klo 18.45. Eväät mukaan, vaikka paluumatkalla käydään syömässä lämmin ruoka.
Kokoonpanot ja toimitsijavuorot löytyvät omilta välilehdiltään.
HUOM! Vanhemmat, muistakaa välitilinpäätöskokous to 26.1. klo 17.30 alkaen Kisan tilassa (HPK-Juniorijääkiekon toimiston vieressä).
19.1.2017
Välitilinpäätöskokous to 26.1.2017
Moi,
Muistutuksena vielä tämä sähköpostitse jo tiedotettu asia. Klo 17:30 aloitus ja Kisan tila seuran toimiston vieressä (Edit. 20.1.2017: varmistettu, että tilavaraus on ok).
Tv. Harri.
Muistutuksena vielä tämä sähköpostitse jo tiedotettu asia. Klo 17:30 aloitus ja Kisan tila seuran toimiston vieressä (Edit. 20.1.2017: varmistettu, että tilavaraus on ok).
Tv. Harri.
15.1.2017
Viikon 3 harjoitukset ja pelit
ti 17.1. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 18.1. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 19.1. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 20.1. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 20.1. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 21.1. | 11.00 - 14.30 | HAKIO | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 12.30 - 14.30 |
su 22.1. | 12.10 - 14.55 | HAKIO | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 13.25 - 14.55 |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
Kokoonpanot löytyvät Aluesarja-välilehdeltä. Toimitsijavuorot ilmoitetaan myöhemmin.
8.1.2017
Viikon 2 harjoitukset ja pelit
ti 10.1. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 11.1. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 12.1. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 13.1. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 13.1. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 14.1. | 11.00 - 13.45 | HAKIO | AA-jatkosarjaa | Mustien ottelu klo 12.15 - 13.45 |
su 15.1. | 11.15 - 14.30 | HAKIO | AAA-jatkosarjaa | Oranssien ottelu klo 12.30 - 14.30 |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
Kokoonpanot ja toimitsijavuorot löytyvät omilta välilehdiltään.
Kokoonpanot ja toimitsijavuorot löytyvät omilta välilehdiltään.
1.1.2017
Viikon 1 harjoitukset ja pelit
ti 3.1. | 18.00 - 21.00 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
ke 4.1. | 18.45 - 21.05 | HAKIO | oheiset + jäät | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
to 5.1. | 16.30 - 19.15 | HAKIO | jäät + oheiset** | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
pe 6.1. | 15.15 - 16.05 | HAKIO | taitojäät | |
pe 6.1. | 17.45 - 20.45 | HAKIO | oheiset + jäät* | Sisä- ja ulkoliikuntavarustus |
la 7.1. | 08.45 - 14.45 | Nokia | AA alkusarjaa | Mustien ottelu klo 11.30 alkaen*** |
su 8.1. | 14.00 - 20.30 | Nokia | AAA alkusarjaa | Oranssien ottelu klo 16.45 alkaen**** |
*loppuverryttely jäävuoron jälkeen
**omatoiminen lämmittely ennen jäävuoroa
***Mustat paikalla Hakiolla klo 8.45, bussi lähtee klo 09.00. Paluu Hakiolle n. klo 14.45. Eväät mukaan!
***Oranssit paikalla Hakiolla klo 14.00, bussi lähtee klo 14.15. Paluu Hakiolle n. klo 20.30. Eväät mukaan!
Kokoonpanot löytyvät Aluesarja-välilehdeltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)